Ima de la Falaise

Lily

2011-12-08T09:18:00.001-08:00

Päätin mennä Lilyyn.

Spanx

2011-12-08T04:05:00.000-08:00

Käytiin Pojan kanssa Tukholmassa viettämässä näillä näkymin viimeistä kahdenkeskistä lomaa. Ostin itselleni tuliaisiksi ihkaoikeat Spanxit, koska ne olivat puolta halvemmat kuin Belly Bandit, jonka olin juuri tilaamassa synnytyksen jälkeistä masennusta helpottamaan.

Poika sanoi, että passittaa minut hoitoon, jos yritän ahtautua näihin. Minä sanoin, että aina kannattaa yrittää.

Valintoja

2011-12-05T12:01:00.000-08:00

Olen jutellut ihmisten kanssa ja hieman lueskellutkin. Vauvanhoidon trendejä tällä hetkellä näyttäisivät olevan ainakin täysimetys, tutittomuus, kestovaipat, perhepedissä nukkuminen ja kantoliinailu. Näillä äidit ottavat mittaa toisistaan, oikeita vastauksia on tietysti vain yksi.

Minun ratkaisuni ovat tällä haavaa toisenlaiset. Perustan ne minua vanhempien ihmisten viisauksille, omalle järjelleni ja itsetuntemukselleni sekä sille, että kahden maan asukkaana tiedän, että jokaisessa maassa on tapoja ja ehdottomuuksia, jotka ovat muualla täysin vieraita. Ja silti valtaosasta vauvoja kasvaa kelvollisia ihmisiä.

Aion hankkia tutin lohdukkeeksi ja pari tuttipulloa sekä korvikkeita sille varalle, ettei maito nouse toivotusti. Jos lapsi vaikuttaa isoruokaiselta, aion jatkaa ainakin iltaa kohden lisämaidolla, iästään viis, lapsentahtisesti kylläkin. En usko, että tutti tukahduttaa lapsen perimmäisen viestin, vaan että se lohduttaa luontaisella tavalla (oraalivaiheessa).

Aion käyttää kertakäyttövaippoja. Asumme 33 neliön yksiössä, jonka kylpyhuoneessa on äärimmäisen huono ilmanvaihto, eikä täällä yksinkertaisesti ole tilaa haisevalle paskasangolle. Uskon, että koska emme omista autoa, hankimme 85 prosenttia tarvitsemastamme käytettynä ja muutenkin kulutamme kohtalaisen vähän kaupunkiasumisella, tulos on plus miinus nolla.

Tilanpuutteesta johtuen meillä on vain 120-senttinen sänky, johon ei ole turvallista ottaa vauvaa nukkumaan eikä äitiyspakkauksen laatikko mahdu. Uusi sänky olisi aikamoinen investointi, varsinkin kun edellinen on vasta reilun vuoden vanha (tosin käytettynä ostettu sekin), ja pinnasängyn saamme huokeammin ystäviltä. Se tulee kiinni meidän sänkyymme, joten vauva on kyllä kosketusetäisyydellä.

Kantoliinaa aion koettaa kyllä, mutta pelkään pahoin, ettei ennestään viallinen selkäni kestä sitä ainakaan jatkuvasti. Vaunuissa vauvan on hyvä ja suojaisa olla, sillä saa kuljetettua kauppakasseja ja minäkin voin pukeutua vapaammin. Kantoliinalla ei myöskään pääse liikkumaan ilmaiseksi julkisissa kulkuvälineissä, vai kuinka?

Ääpee

2011-12-05T10:44:00.000-08:00

Näenkö oikein? Äitiyspakkauksen kyljessä on ainakin pessaari tai kondomi ja sikiö viikolla 10?

Jos sisältö on laimea, niin on itse laatikkokin, mikä on harmillista, koska äitiyspakkays on monen vauvan ensimmäinen sänky (myös minun ja minun vauvani). Niinpä kela on järjestänyt designpääkaupunkivuoden kunniaksi suunnittelukilpailun.

Ajankohtaista taitaa olla reunaröyhelöiden etsiskeleminen myös tulevaisuuden odottajille.

Tyyppi

2011-12-03T11:37:00.000-08:00

Kaupungissa hengaa yhdenkinlainen raskaustyyppi. Se huomaa, että minulla on Vauva-lehti kädessä ja kysyy ironisesti, että "et kai sä oikeesti lue noita". Siihen kuuluu kai vastata yhtä ironisesti, että "siis nää on niin kuumottavia oikeesti".

En ole viitsinyt paljon ilmoitella, että seuraan myös paria blogia ja Kaksplussan nettifoorumin ketjua, jossa keskustelevat samassa kuussa kanssani synnyttävät. Enkä sitä, että olen keksinyt niistä monta hyvää käytännön vinkkiä ainakin kela-asioihin, pakkaspukemiseen ja selkäkipuun.

Voi minua noloista.

Raskauden hyviä puolia

2011-12-03T11:29:00.000-08:00

1 Hiukset kasvavat nopeasti ja ovat aika hyvässä kunnossa.

2 Kynnet kasvavat nopeasti ja ovat aika hyvässä kunnossa.

3 Mahaa ei voi eikä tarvitse vetää sisään.

4 Ihmiset tekevät asioita puolestani koska luulevat etten jaksa/pysty.

5 Keho pakottaa lepäämään.

6 Särylle on hyvä syy.

Jotain vanhaa ja sinistä

2011-11-26T06:27:00.000-08:00

Tätä ette kyllä usko todeksi. Pari viikkoa sitten heräsin yöllä miettimään, että olisi ihana saada Simpukalle samanlainen äitiyspakkauksen toppahaalari kuin minulla itselläni oli vuonna 1984. (Nykyinen on ihan kaamea, siis melkein koko pakkaus. Laskettiin silti, että oheistarvikkeiden ja ihan pienen vauvan rojujen vuoksi se olisi kannattavampi ottaa kuin raha.)

Tänään löysin sellaisen huippukunnossa kolmella eurolla. Saas nähdä meneekö se vielä ensi talven alusta.

Ps. Minusta oli pienenä ärsyttävää, kun äiti aina kertoi, että ensimmäien haalarini oli väriltään "likaisen sininen".

Ei! Älä mene sinne!

2011-11-19T07:53:00.000-08:00

Tapahtui eilen erään yökerhon vessassa. Olin juuri tarttumassa kopin oveen kun takanani ollut nainen huudahti:

"Ei! Älä mene sinne! Tai siis, menet tietenkin, haluan vaan ennen sitä kiittää sua kirjoittamistasi jutuista, ne ovat tosi hyviä."

Kaksi minuuttia (pöntöllä) mietin, voisinko jotenkin jättää äitiysloman käyttämättä. No en mistään hinnasta, en edes kehuista.

Isänpäivä

2011-11-14T07:49:00.000-08:00

Meillä oli lapsuudenkodissa sellainen tapa, että syntymäpäiväsankari sai aina päättää, mitä haluaa aamiaiseksi. Minä pyysin aina yhden karjalanpiirakan ja yhden perunaleivoksen, sisko otti jäätelöä ja cokiksen.

Koska en ollut ihan varma, miten isänpäivää pitäisi juhlia ennen kuin lapsi on syntynyt, sovelsin perinnettä yhdistämällä sen yllätykseen. Eli arvelin, mitä Poika haluaisi syödä.

Tein serranonkinkulla ja oliiviöljyllä täytettyjä sämpylöitä ja ostin ison rasian Wiener Nougat'a. Cokis lasipullossa oli tietenkin se kaupan ainoa viallinen, joka sinetöidystä korkista huolimatta valui vihanneslaatikkoon.

Lahjaksi annoin levyn, josta suurin osa hoitolapsistani on nauttinut suunnattomasti. Se on Miles Davisin Kind of Blue. Ajattelin, että siitä voisi tulla isän ja tytön yhteistä musiikkia.

Mistä tuli mieleen, että nyt Simpukka kuulee. Elokuvissa se säpsähti kun ihmisiä ammuttiin. Luin sille viikonloppuna ääneen naisasialiikettä ja Californian vesijärjestelmää koskevia esseitä. Ei säpsähtänyt.

Ms. Magazine

2011-11-12T05:28:00.000-08:00

As a parent, you should become an interpreter of myths. Portions of any fairy tale or children's story can be salvaged during a critique session with your child.

Letty Cottin Pogrebin circa 1970

Just Kids

2011-11-09T04:09:00.000-08:00

It's the artist's responsibility to balance mystical communication and the labor of creation.

Patti Smith 2010

Blue Nights

2011-11-07T22:52:00.000-08:00

She was already a person. I could never afford to see that.

Joan Didion 2011

6.11.2010

2011-11-06T01:33:00.000-07:00

Reilu vuosi sitten Poika tuli juttelemaan We Got Beefin edustalla. Kysyi, onko minunkin äitini blondi ja sinisilmäinen ja isä tumma ja tulinen. Selvisi, että vanhemmillamme on käytännössä samat etunimet, rakastamme samoja tärkeitä asioita, haluamme tietynlaisen elämän.

Tasan vuosi sitten Poika tarttui käteeni yleisön seassa Doomin konsertissa Nosturissa. Veti perässään narikkaan, saatteli Kamppiin, halasi tuttavallisesti ja hyppäsi bussiin. Kävelin harmissani kotiin ajatellen, että voiko se oikeasti olla niin daiju, että haluaa olla vain kaveri.

Seuraavana iltana taivuttelin hänet erääseen toiseen konserttiin, koska olin psykoottisen rakastunut eikä minulla ollut minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Katsoimme keikan, ja Poika heitti minut kotiin. Kun olin nousemassa autosta, hän tarttui polveeni. Käänsin pääni, suutelimme.

Poika ajoi Flemarin räntään, minä kompastelin ja huutokuiskin innostuksesta rappukäytävässä. Se rakastaa minua sittenkin! Ja minä rakastan sitä! Se on niin älyttömän hyvännäköinen! Ja hauska! Ja oikeudenmukainen! Ja rauhoittava!

Pari viikkoa sitten sovimme, että molemmat saavat valita, mitä pyytävät toiselta vuosipäivälahjaksi. Poika toivoi lippalakkia, minä Frida Kahloa esittävän dia de los muertos -luurangon. Graffitin sain yllätyksenä, lisäksi hankimme boksillisen Kaikki rakastavat Raymondia.

Olemme onnellisia.

Peti

2011-11-03T07:40:00.000-07:00

Hänet, joka tässä asuu, on joku joskus synnyttänyt. Se on aivan varma. Tämä ei ole hartaiden toiveiden hauta vaan peti, jolle käydään nukkumaan joka ilta. Mutta silti hän on haamu, ja jonkun lapsi. Varjo siitä, mitä olisi kuulunut olla.

On vaikeaa katsoa vauvanvilttiä, joka on laskostettu jalkopäähän.

Children are entitled to the greatest respect

2011-11-03T07:25:00.000-07:00

Maxima debetur puero reverentia.

Juvenal 100-200 jKr.

Häpeä

2011-10-28T23:01:00.000-07:00

Harmittaa ja sattuu, että ajattelen näin.

Luin Virpi Mikkosen blogista, että hänkin on raskaana. Kuvissa symmetristä mahaa pitelee kauniisti hohtava valkoinen nainen, joka ei ole lihonut mistään.

Kuulin tällä viikolla neljä kertaa, etten oikeastaan näytä lainkaan siltä, että olisin raskaana, koska painoni on kertynyt tasaisesti koko kehoon.

Vietin aikaa peilin edessä itkien. Monena päivänä, työpaikan vessassa, suihkussa, television pauhatessa viereisessä huoneessa.

Kiloja on tullut puoleen väliin mennessä kahdeksan. Silminen alla on mustat narkomaanin kuunsirpit. Iho on veltto. Vatsaa ja reisiä peittää paksu lanugo.

Olen kärsinyt itsetuntosairauksista pitkälle toistakymmentä vuotta, mutten koskaan ole tuntenut itseäni näin epäviehättäväksi.

Ja tottahan se on. Minun mahani on mallia tyyny, ja housukoko on ainakin yhden numeron suurempi kuin kesän alussa. Minulla on nykyisin kaksoisleuka. Sormus ei enää mahdu sormeen ja pohkeissa olisi selluliittia, jos se näkyisi turvotukselta.

En haluaisi poistua lainkaan kotoa ainakaan Pojan kanssa, koska minua pelottaa, että kaikki ajattelevat minun olevan vain lihava. Hänen ei tarvitsisi joutua sitä selittelemään.

Minua hävettää, koska ehdin jo hetken kuvitella ihan tosissani olevani hauskannäköinen raskaana oleva nuori nainen, jolla on kaunis vartalo.

Hävettää, että tällaisina hetkinä en kykene olemaan riittävän kiitollinen siitä, että tulin ensimmäisellä yrittämällä raskaaksi (niin kuin muuten Virpikin), että minulla ei ole ollut minkäänlaisia komplikaatioita raskauden aikana ja että lapseni on toistaiseksi täysin normaali ja terve.

Hävettää, että tunnistan pakonomaisen halun paastota ja juosta loputtomasti, vaikken teekään niin.

Tyttö

2011-10-27T10:55:00.000-07:00

Tänään saatiin tietää, että Simpukka on tyttö ja että sillä on kaikki asiat hyvin. Jälkimmäinen oli suuri helpotus, sukupuolesta olen ollut sataprosenttisen varma siitä hetkestä kun tein positiivisen raskaustestin.

Siellä se istui vatsanpohjassani kuin pieni buddha, kasvot menosuuntaan. Peukaloa yritti kovasti imeä.

Myöhemmin päivällä huomasin toivovani enemmän kuin mitään, että se olisi onnellinen ja rohkea ja toteuttaisi kaikki unelmansa. Ja että se pitäisi lukemisesta.

Los nombres שמות nimet

2011-10-23T04:41:00.000-07:00

Nimiä, joista pidän, aakkosjärjestyksessä.

Tytön: Agam, Helmi, Inès, Lupita, Nava, Noga, Paloma, Paz, Rivka.

Pojan: Alef, Arsenio, Even, Josef, Juan, Ofek, Paz.

MILB

2011-10-23T04:32:00.000-07:00

Mothers I'd Like to Be: Yasmina Reza (kaksi nimetöntä), Zadie Smith (Katherine), Joan Didion (Quintana Roo), Charlotte Gainsbourg (Ben, Alice, Joe), Emmannuelle Alt (Antonin, Françoise).

Elämän suuria kysymyksiä #4

2011-10-23T03:31:00.000-07:00

Onko ihan järkevää julkaista facebookissa kuvia itsestään imettämässä niin, että nänni näkyy lähes kokonaan? Olenko outo, jos se on minusta alastomuutta, joka ei ole tarkoitettu ystävien, sukulaisten ja työtovereiden nähtäväksi? Olenko huono äiti, jos yritän imettää lastani mahdollisimman pitkään, mutta pyrin tekemään sen privaatisti?

Une petite histoire d'amour

2011-10-23T03:14:00.000-07:00

Lapsena tuntui erityisen tärkeältä ajella isän kanssa autossa vailla päämäärää ja kuulla, millainen Vantaa oli 80-luvun alussa (ajatella, että se oli olemassa ennen minua!), millaista Holonissa oli pelata jalkapalloa, tulla laitetuksi lastenkotiin, polttaa pilveä junassa ympäri Eurooppaa, rakastua skandinaaviseen tyttöön kerta toisensa jälkeen ja pidellä minua sylissä.

Simpukalle kertoisin, että olen asunut Pariisissa, 35 rue d'Amsterdamilla.

Että kotitaloni ulko-ovi oli suojeleva turkoosi, portaat vaarallisen jyrkät ja asunto koostui kahdesta erillisestä huoneesta, jossa toisessa oli rivissä keittiö ja suihkukaappi, ja toisessa valtava, vasemmalle viettävä sänky ja antiikkiset lipasto ja kaappi erään yhtä aikaa yhdeksänkymmentävuotiaana kuolleen pariskunnan kokoelmasta.

Että säilytin palkkani käteisenä kirjekuoressa sukkalaatikossa, ostin hullunkurisia vaatteita Guerrisolin kirpputorilta Pigallelta ja Printempsin tavaratalosta, söin usein sushia Galeries Lafayetten takana olevalla pikkukadulla. Minulla oli muutama ystävä: Anniina, Kelsi, Michelle ja Charin. Muutama kirja pinossa sängyn vieressä; Sagan, Hustvedt, Barthes, Steinbeck, Littell, Smith.

Että kävelin joka paikkaan, koska asuin kävelymatkan päässä kaikesta. Yleensä suuntasin Barbès-Rochechouartin arabikortteleihin, Marais'n rue de rosiersille hakemaan ashkenazi-juutalaisten unikonsiemenpullia, Social Clubille tanssimaan ja katsomaan uusimpia elektroartisteja tai kävelylle Monceaun puistoon.

Että kuvittelin kirjoittavani, mutta kirjoitin vain blogiani, pari lehtijuttua ja yhden novellin, jonka olen sittemmin kadottanut.

Että kerran, kun en vielä oikein tuntenut Pariisia, lähdin ostamaan pyykinpesuainetta Monoprix'sta. Jossain vaiheessa huomasin ohittaneeni marketin ja päätyneeni ilmeisesti vähän kauemmas. Monoprix'ta on joka puolella, joten ostin kolmelitraisen pullon Le Chat -pulveria ja pullon samppanjaa ja suuntasin ne kainalossa takaisin kotiin päin. Luulin tietäväni missä olen, mutta kadun kulmassa olevassa kyltissä lukikin vieras rue du faubourg Saint-Honoré. Kävelin edes takaisin etsien suuntaa, kun huomasin, että ryhmä hermostuneita poliiseja seuraa minua. Pysähdyin ja katselin ympärilleni, tavasin jälleen uutta kylttiä. Olin päätynyt presidentin palatsin portille ja pyörinyt siinä lähes neljä litraa nesteitä sylissäni lähi-itämaisessä habituksessani. Käännyin hyvin nopeasti kannoillani, lähdin lähes juoksemaan ja löysin kotiin noin puolitoista tuntia myöhemmin. Tosiasiassa asuin vartin päässä Sarkozysta ja Brunista.

Etten käynyt kertaakaan Louvressa, mutta näin Rembrandteja ja Picassoja monessa muussa näyttelyssä. Etten ihastunut kertaakaan, mutta löysin itsestäni monta hienoa asiaa.

Etten tiennyt, ettei hoitamani Arié-vauva olisi ainoa lapsi, jonka kanssa haluaisin poiketa Chanelille 31 rue Cambonilla matkalla välipalaletuille Tuileries'n puistoon.

Kastehelmi

2011-10-23T01:34:00.000-07:00

Rakastan rikkinäistä, paritonta ja suureellista, mutta kunnon suomalaisena minulla on myös astiasto:

Nyt kotiin saisivat tulla viinimarjojen, luumujen ja orvokkien kaveriksi myös nämä jälkiruokakulhot:

Aterimia taidan etsiä loppuelämäni. Pyytämättä saatu Elegia on passeli, muttei saa hihkumaan.

Petit Pan

2011-10-23T01:13:00.000-07:00

99 % tavaroista on tiedossa. Ne tulevat kirpputorilta, Simpukan serkulta, äitiyspakkauksesta, omasta ja siskojeni lapsuudesta sekä äitini impulsiivisilta ostosreissuilta. Ainoa itse ostettu uusi asia on Benettonin toppahaalari (sekin ystävän henkilökunta-alella), joten Petit Panilta tulee aksentteja sänkyyn ja sen yläpuolelle olemassa olevien samanmerkkisten tyynyjen lisäksi, maksoi mitä maksoi.

20/40!

2011-10-23T00:37:00.000-07:00

Puolessa välissä ollaan!

Ensimmäiset oikeat pelkohetket koettiin torstaina, kun mahaa alkoi yötä vasten kiristää niin, ettei hengittämisestä tahtonut tulla mitään. Kivut yltyivät ja toistuivat aalloissa muutaman minuutin välein, enkä osannut muuta kuin huutaa kunnes lopulta särkylääkkeen avulla nukahdin levottomasti.

Perjantaina kävin läpi lääkäri- ja sairaalarumban. Kohdunsuu oli kiinni, vuotoja ei ollut, joten syyksi epäiltiin ennenaikaisia supistuksia ja kohdun kasvukipuja. Tukala olo jatkuu edelleen, mutta harvenevissa määrin. Hyvä niin.

Kipukynnykseni ei ole matalimmasta päästä, mutta nyt on alkanut mietityttää, että kuinkahan paljon se synnyttäminen oikein sattuu. Eniten silti edelleen jännittää imetyksen onnistuminen. Kaksi asiaa, joille en mahda mitään.

Simpukka oli kunnossa ja vastasi viikkoja. Poika väitti nähneensä pippelin ultraruudulla, mutta vielä pitää odottaa ensi torstaihin. Tyttöolo ei hellitä näistä uusista huomioista huolimatta.

Muuta tärkeää: pysyy erityisen rauhallisesti paikoillaan silloin kun minä luen tai kirjoitan. Ei myöskään sekoile öisin.

Leopardiemo

2011-10-19T23:43:00.000-07:00

Täydellinen mammatakki syksyyn löydetty!

Itsestäänselvyys

2011-10-18T08:39:00.000-07:00

Työsuhteeni määräaikaisuudesta ja eräistä muista seikoista johtuen tulen pitämään kesälomani ennen kuin jään äitiyslomalle. Noin yhdeksän viikkoa (ja sitä seuraavat vähintään yhdeksän kuukautta) tuntuu hiton pitkältä ajalta olla tekemättä töitä. Niin ei tarvitsekaan olla.

Project Mama tiedustelee kirjoituksessaan Äitityövoimaa, kiinnostaako naisia äitiys- ja palkkatyön tuominen lähemmäs toisiaan esimerkiksi etätyöskentelyä tukemalla ja niin, että päivähoito järjestetään tarvittaessa työnantajan toimesta.

Kyllä.

Vastaukseeni tosin sisältyy varaus, että saan ensin rauhassa tutustua lapseeni ja olla kriittisimmät kuukaudet vain hänen kanssaan. Mikäli näyttää siltä, että hän on tullut vanhempiinsa ja nukkuu täysiä öitä jo kolmen kuukauden iässä, en näe syytä, miksen voisi tai haluaisi tehdä alani töitä (tai päättää opintoja) osa-aikaisesti ja pääasiassa kotoa käsin.

Tässä pari kokemusta, jotka kartutin ollessani täysipäiväinen lastenhoitaja usean vuoden ajan. Ymmärrän toki, että ne eivät vertaudu ympärivuorokautiseen vanhemmuuteen, mutta ovat rohkaisseet minua pitämään freelance-työskentelyä mahdollisuutena äitiysloman rinnalla.

Lukion jälkeisenä välivuonna hoidin kymmenen tuntia päivässä noin vuoden ikäistä tyttöä, joka oli erittäin hyvä nukkumaan ja muutenkin rauhallinen ihminen. Pänttäsin itseni sisään yliopistoon hänen päivuniensa aikana, ja vasta viimeisinä viikkoina käytin iltanikin lukemiseen. Käytännössä hän oli silloin jo yöunilla (jos siis olettaisin, että hän olisi oma lapseni).

Pari vuotta myöhemmin päätin vaihtaa pääainetta ja jättäydyin puoleksi vuodeksi pois yliopistolta. Menin hoitamaan 1-, 3- ja 5-vuotiaita sisaruksia 45 tuntia viikossa. Sama juttu: luin päiväunien aikana ja satunnaisesti viikonloppuisin ja pääsin sisään.

Vuonna 2009 lähdin Pariisiin, missä hoidin 3,5 kuukauden ikäistä poikaa 10 tuntia päivässä. Ensimmäiset pari kuukautta menivät uuden opettelussa, mutta pian päivät alkoivat tuntua pitkiltä. Lapsi nukkui lähes puolet töissäoloajastani, eikä kirjojakaan jaksanut lukea loputtomiin. Niinpä aloin kirjoittaa työn ohella. Ja sitten oikolukea. Ja sitten editoida. Kun töitä kasautui, tein niitä yöllä, ja päivällä saatoin nukkua hetken lapsen kanssa. Käytin monet vaunulenkit tekstien miettimiseen, haastatteluihin, valokuvien ottamiseen ja lähdemateriaalin haalimiseen. Kertaakaan ei lapsi niitä "häirinnyt", vaan itse asiassa oli oikein mainio jäänrikkoja.

Samalla tavalla minua silloin odottivat sekä omat että satunnaisesti myös lapsen perheen kotityöt ja muut velvollisuudet omassa asunnossa kuin nyt raskaana ja aivan varmaasti lapsen saamisen jälkeen. Nythän minulla on apunani myös hyvin joustavalla aikataululla toimiva puoliso sekä hätätilassa isovanhemmat.

Olen ollut nyt vuoden päivät säännöllisessä, luovan luonteensa vuoksi enemmän kuin toimistötyöajan vaatimassa palkkatyössä ja tehnyt jatkuvasti muita freelance-töitä sekä omia kirjoitusprojekteja tässä ohessa. En väitä, ettenkö olisi ollut välillä äärimmäisen uupunut ja turhautunut. Silti näen, että voisin ainakin yrittää kääntää palikat niin, että lapsi on ikään kuin täysipäiväinen työni ja silloin tällöin tapahtuva muu kirjoittaminen se sama lisä, joka jo nyt on elämässäni.

Etätyö on jo nyt olennainen osa toimenkuvaani, eikä minulla ole vaikeuksia motivoida itseäni aamuisin vaikka yömekko pysyisikin koko päivän päällä. Sosiaalinen elämä rajoittuu jo nyt korkeintaan kertaan tai kahteen viikossa, eikä siitä tinkiminen edelleen tunnu maailmanlopulta.

Olen määrittänyt itseni kirjoittamisen kautta jo kauan ennen tätä lasta. Ne ovat kaksi itsestäänselvintä ja luontevinta asiaa elämässäni, ja tuntuisi pahalta työntää toinen pois.

Elämän suuria kysymyksiä #3

2011-10-17T04:03:00.000-07:00

Vilkuilenko minäkin puolituntemattomien raskaana olevien naisten mahoja kun puhun heille? Kuvittelenko, etteivät he kuule jos sopotan vieressä, että kato, onks toi hei paksuna?

East of Eden

2011-10-17T03:55:00.001-07:00

When a child first catches adults out - when it first walks into his grave little head that adults do not have divine intelligence, that their judgements are not always wise, their thinking true, their sentences just - his world falls into panic desolation. The gods are fallen and all safety gone. And there is one sure thing about the fall of gods: they do not fall a little; they crash and shatter or sink deeply into green muck. It is a tedious job to build them up again; they never quite shine. And the child's world is never quite whole again. It is an aching kind of growing.

John Steinbeck 1952

Swedish wannabe

2011-10-16T22:59:00.000-07:00

Himoitsen maitoa ja näitä.
Swedish Hasbeens Braided Low.

Lapin taika

2011-10-16T09:43:00.000-07:00

Maija Kellokumpu:
Poro vanhalla Sallatunturilla, 1927. Öljy.

Simpukka kävi tänään toista kertaa taidenäyttelyssä (ensimmäinen oli Koiramäki-aiheinen katselmus Sederholmin talossa viikko sitten). Kohteena oli Ateneumin Lapin taika ja seurana Pappa, Lahja ja Jussi.

Samalla reissulla saatiin tietää olevamme sukua Maija Kellokummulle! Isomummoni oli kuulemma pelästynyt joskus 1920-luvulla pahanpäiväisesti kun oli vieraillut ensimmäistä kertaa taiteilijan luona. Tämä oli nimittäin maalannut ammottavanmustan kaivonsilmän suoraan ulko-oven suuhun tuvan puolelle.

Rosa Liksomin teoksessa oli samanlaiset sähkötulppaanit (pääsiäisvalot?) kuin meillä!

Yömekkoilijat

2011-10-15T06:42:00.000-07:00

Päivän paras kirpparilöytö: Marimekon yömekko 4€! Edellinen, raitaversio, on jo ihan rei'illä rintojen kohdalta. Täytyykin ottaa se käyttöön sitten kun päästään imettämään. Nukkumisvaatteet muuten sopivat minulle ja Simpukalle: minua väsyttää jo hyvissä ajoin iltapäivästä ja hänkin on kovin rauhallista sorttia. Siirtyy oikealta vasemmalle jos viitsii, yleensä ei. Herää aina suihkussa, niin kuin äitinsäkin.

Antakaa kukkia!

2011-10-14T09:13:00.000-07:00

Pesänrakennusvietti yllätti kukkapitoisuudellaan!

Maagisen ajattelun aika

2011-10-10T23:47:00.003-07:00

Nämä sirpaleet olivat minulle tärkeitä. Uskoin niihin. Minusta se, että pidin tärkeänä elämäni vahvasti yksityistä puolta vaimona ja äitinä, ei ollut ristiriidassa sen kanssa, että geologian suunnattomalla piittaamattomuudella ja koeräjäytyksillä oli oma tarkoituksensa; molemmat järjestelmät olivat olemassa kuin rinnakkaisilla urilla, jotka silloin tällöin, varsinkin maanjäristysten sattuessa, lähenivät toisiaan ja sulautuivat yhdeksi.

Joan Didion 2005

Syöpä

2011-10-10T05:07:00.000-07:00

Kun ihmisellä todetaan syöpä, toistamiseen, eikä siihen auta muu kuin sädehoito, tulee vastaan monia tietoja, jotka pakenevat sitä syövän yleistasoa, jota ajattelemme lukiessamme aiheesta sanomalehden liitteestä tai katsoessamme televisiosta sille omistettua vauvanvaaleanpunaiseen tekosilkkiin kiepautettua varainkeruukonserttia.

Esimerkiksi, sädehoito kestää kerrallaan vain muutamia (kymmeniä) sekunteja. Esimerkiksi, sädehoitoa saava ihminen ei saa oleskella raskaana olevan ihmisen lähellä radioaktiivisuutensa vuoksi.

Silloin ei auta muu kuin seistä sen lasin takana, joka on pystytte omaksi hyväksemme. Tuntea itsensä maailman avuttomimmaksi idiootiksi. Tehdä kauppoja itsensä kanssa, astua vain valkoisille suojatiellä ja uskoa Jumalaan. Pyytää lastaan kauniisti pysymään matkassa itkusta johtuvasta hengenahdistuksesta ja supistuksista huolimatta, vaikkei voikaan luvata tälle ikuista isoäitiä. Toimia juuri niin takaperoisesti kuin paniikissa voi.

Elämän ja sairauden välissä on kulloinkin vain yksi perhe ja pari sukupolvea, korkeintaan hallinnan menetyksen aiheuttamaa silmitöntä vihaa. Vain tekstiviesti, joka ehkä kivulta luetaan, vain tukko silmäripsiä suihkukomeron lattialla, verille puhalletut sormenpäät, kaksi yksinäistä äitiä sängyissään selät kaarella neljän kilometrin päässä toisissaan.

Kaksi äitiä, joiden juuri piti alkaa hössöttää. Ei yksi vuosi riitä, ei yksi lapsi eikä yksi kirpputorilta ostettu täkki ja yhdet parvekevaunut.

Mother pt. II

2011-10-08T04:48:00.000-07:00

On an old balcony turned into a bedroom there are no window panes.
Free blinds fail to filter the same old song from down the street.

But there's one sound louder than straycats' hunger, political consciousness,
cockroaches and ambulances in choir: a cry for Mother.

The shape of your womb is still visible.
But the pain that is there was revealed very late.
You're small enough to sleep on a loveseat but you scare the grasshoppers away.
"Imaleh," you repeat in a baby voice, hoarse with seventy years.
The whites of your eyes and the tension of your teeth glows in the weak cool that trespasses against us.

I carry you through your nightmare.

You see Mother, and then on the ground she rests with a hoof on her head, just like you now, without sleep and with little life inside.

You lost her, buried daughter, gave up on love and away your sons.
But this bed you made me is safe and, an example set.
If those self-righteous soldiers could hear you now they would go deaf and listen for once.
Not everyone gets to finish milking the cow.
Not everyone is with God and return.

18.1.2003

توكل كرمان‎

2011-10-07T03:38:00.000-07:00

Tänään on hyvä päivä olla jemeniläissyntyinen
toimittajanainen ja äiti! Salaam Nobel!

6/10/11 2

2011-10-06T23:59:00.000-07:00

Lahja suurisydämisimmältä Pojalta, uutuuttaan rytyssä vielä.

6/10/11

2011-10-06T22:22:00.000-07:00

Eilen oli päivä, jota en koskaan unohda. Ensimmäinen sitten heinäkuun kymmenennen, jolloin en tuntenut minkäänlaista pahoinvointia. Sen kunniaksi menin todella lähelle ihmisiä kassajonossa (ei tarvinnut kiertää tuoretiskejä!), siivosin erihajuisilla aineilla (oi Fairy!), seisoin todella pitkään kuumassa suihkussa (nyt ymmärrän Oudot riippuvudet -tv-ohjelman tyyppejä, jotka rauhoittuvat shampoota juomalla), laitoin kalaa päivälliseksi ja illan päätteeksi nuuhkin vielä Poikaakin antaumuksella.

Kyllä, se on totta. Sen unohtaa heti kun se loppuu. Kahvia en siltikään halua.

Clive x Sage Francis: Best of Times

2011-10-06T10:47:00.000-07:00

Summer Crossing

2011-10-06T09:02:00.001-07:00

Her mother, she saw, loved her without really liking her; she had thought at first that this was because her mother considered her plainer, more obstinate, less playful than Apple, but later, when it was apparent, and painfully so to Apple, that Grady was finer looking by far, then she gave up reasoning about her mother's viewpoint: the answer of course, and at last she saw this too, was simply that in an inactive sort of way, she'd never, not even as a very small girl, much liked her mother.

Truman Capote 2005

Gainomax-Simpukka

2011-10-06T09:00:00.000-07:00

Poika on ollut hieman huolissaan, että myös hänen lapsensa
tulee näyttämään Gainomax-mainoksen apinalta.

Mathematics of Chess

2011-10-06T00:36:00.000-07:00

Sixty-four is also a very creative number. When the sperm meets the egg and they have meiosis, it splits into sixty-four separate cells – two to four, four to eight, then eight to sixty-four. That's one life cell. Sixty-four is the basic number of creation.

People say, "Chess is life," and that's real. It really is about life at the most basic level.

The Rza: The Wu-Tang Manual 2005

Viirejä olla pitää!

2011-10-05T10:29:00.000-07:00

Rakas, rakas Binki S. ompeli Simpukalle
viirit sängyn yläpuolelle ripustettavaksi!

Suurin niistä on rakkaus

2011-10-05T10:23:00.000-07:00

Kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat. Kauneudesta pitää kärsiä. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Se lastaan vihaa, joka vitsaa säästää. Et saanut kymppiä, koska opiskelit ahkerasti, vaan Jumala antoi sinulle älyn. Joku päivä sinä heräät ja kaikki uskovaiset on temmattu taivaaseen.

Olen viettänyt lapsuudessani merkittävästi aikaa herännäisuskovaisen mummini ja lestadiolaistaustaisen pappani kanssa. Olen käyttänyt tuhansia euroja terapiaan, jonka avulla olen yrittänyt ymmärtää, miksi olen taipuvainen ahdistukseen ja helposti ulkopuolelle jättäytyvä. Olen jäänyt paitsi monista nuoruuden avainkokemuksista, ja joutunut ottamaan ne takaisin äärimmäisin keinoin. Olen tuntenut syvää syyllisyyttä ja häpeää, koska en kaikkien hyvien aikomusten (joilla muuten myös tie helvettiin on päällystetty) jälkeenkään ole pystynyt ottamaan Jeesusta sydämeeni niin kuin se meidän perheessämme ymmärrettiin.

Miksi sitten koen tärkeäksi, että tuleva lapseni saa nimenomaan myös kristillisen kasvatuksen, sellaisena kuin minä sen nyt ymmärrän? Miten minä sen ymmärrän? Ainakin niin, että seuraavassa listassa kristinuskon voisi korvata mikä tahansa ideologia, hyväntahtoinen yhteisö tai ihan vain perinteinen, lasta osallistava kasvatus.

Hyvyys
Mummilan ovi ei koskaan ollut lukossa. Kun Tshernobylissä räjähti, sieltä lähetettiin lapsia meille asumaan yhden kesän ajaksi. Kävimme heidän kanssaan uimassa ja Linnanmäellä. Kun mummi kuuli, että Etiopiassa on pieni orpopoika, jonka kädet ovat palaneet luihin saakka, hän järjesti tälle leikkausen Suomeen. Toipumisprosessi oli pitkä ja ehdimme kiintyä, joten hän jäi meille lopulta asumaan. Hänestä tuli enoni. Kun mummi kuuli, että Romanian katulapsilla ei ole tarpeeksi vaatetta talveksi, hän marssi sisään Marimekon konttoriin Herttoniemessä ja pyysi saada kaikki kakkoslaatuiset jämäpalat. Niistä hän ompeli vauvanvaatteita, ja Kauniiden ja rohkeiden aikana hän neuloi kymmeniä villasukkapareja vuodessa. Hän lyyhistyi sakset kädessä aivoinfarktista, pöydälle jäi läjä kellastuneita voipaperikaavoja.

Perinteet
Erilaiset kertomukset ja traditiot olivat keskeisessä osassa lapsuudessani, muulloinkin kuin jouluna. Aamuisin vietimme pienen hetken yhdessä Raamattua lukien ja läheisten ihmisten puolesta rukoillen. Pari kertaa viikossa oli pyhäkoulu, jossa keskutelimme kulloisenkin pyhän merkityksestä ja kuulimme siihen liittyvän jutun. Meillä oli huovasta tehty taulu, johon sai tarrattua kiinni eräänlaisia paperinukkeja. Niiden avulla opettelimme mikä on helluntai, mikä loppiainen, mikä helatorstai. Yleissivistykseksikin sitä voisi kutsua. Ja se joulu. Evankeliumin sijaan luimme useimmiten Jesajan kirjan 53. luvun Vanhasta testamentista. Sunnuntaina todellakin levättiin, edes virkkausta minulle ei opetettu silloin.

Tervehenkisyys
Ehdottomuus on nykymaailmassa pahe, mutta minun ei koskaan tarvinnut jännittää humalaisia ihmisiä, sillä viinaa ei sallittu. Ei juominen nykyäänkään luontevaa ole. Tupakka oli silkkaa rahan tuhlausta ja vähän noloa. Työtä tehtiin, ja sitä tekivät kaikki. Aina pääsi apulaiseksi johonkin. Lukemista ja tietämystä pidettiin arvossa, samoin käsillä tekemistä. Materia oli toissijaista, yhdessäolo tärkeintä.

Turvallisuus
Pienen ihmisen on hyvin vaikea olla luottamatta ihmisiin, joilla on vain yksi tapa nähdä maailma. On turvallista, että asiat tehdään päivästä toiseen samalla tavalla ja kaikkeen on selkeä vastaus. Kaikki ristiriidat kyetään hälventämään mitä ymmärrettävimmin, kaikkiin kysymyksiin vastaamaan. Lapselle on aivan sama, luotiinko maailma seitsemässä päivässä tai ruokkiko Jeesus tuhansia ihmisiä viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Vain sillä on merkitystä, ettei hätää ole.

Elämän suuria kysymyksiä #2

2011-10-03T08:37:00.000-07:00

Saanko mennä lapseni kanssa perhetalo Sahramiin, jos hän on 1/2 suomalainen, 1/4 minua ja 1/4 Poikaa?

Erittäin hienoa 3

2011-10-02T03:52:00.000-07:00

Kolmas ja näillä näkymin viimeinen etomaton asia.

"Jynssäät niin, että narskuu!" käski mummikin. Sitten juotiin viinimarjamehua, syötiin lauantaimakkaraleipiä ja katsottiin Napakymppiä.

Elämän suuria kysymyksiä #1

2011-10-02T03:12:00.000-07:00

Pitääkö vuokraisännälle ilmoittaa jotenkin virallisesti perheenlisäyksestä?

Mongobaby

2011-10-02T02:50:00.000-07:00

Pääsevät sitten iskä ja ~~tytär~~ lapsi skeittaamaan yhdessä.

Jännä-Paapu

2011-10-02T01:54:00.000-07:00

Löytääkö äiti minun Paapuni vai joudunko tilaamaan uuden Suomi-leluilta? Molempi parempi, mutta todennäköisesti löytää. Kiitos Jumala, että meidän perheessä ollaan Karjalan evakkoja aka himohamstraajia.

Samassa veneessä

2011-10-02T00:46:00.000-07:00

Kävin Tallinnassa. Paluumatkalla viereisessä pöydässä istui toinen raskaana oleva nainen, joka ilmeisesti ei kärsi hajuherkkyydestä. Hänellä oli mukanaan perhepizza, kaksi pakettia vakuumipakattuja salamipatukoita sekä light cokista. Siinä sitten istuin ja kakistelin valkosipulin ja bensan hajulle koko matkan kotiin. Ja otin vastaan hänen ystävälliset "tässä me ollaan, samassa veneessä, kirjaimellisesti" -hymynsä.

Erittäin hienoa 2

2011-10-01T22:56:00.000-07:00

Toiseksi ainoa tuoksu maailmassa, joka ei edo lainkaan.
Äitini.

Inferior Vena Cava Syndrome

2011-09-30T09:39:00.000-07:00

Olen aina pitänyt vaatemerkki Vena Cavasta ja etenkin sen kirpputorista. Tänään sain tietää, mitä sana tarkoittaa.

Erittäin hienoa

2011-09-29T02:11:00.000-07:00

Ainoa tuoksu maailmassa, joka ei edo lainkaan.

Me odotamme Simpukkaa

2011-09-25T23:04:00.000-07:00

Lauantaina minua hemmoteltiin: heräsin siihen, että joku silittelee kasvojani. Poika ilmoitti, että nyt mennään pitämään kivaa, hän tarjoaa. Kirpputorilta löysimme mm. Marimekon kesähaalarin ja aapisen Simpukalle ja talvisaappaat minulle, Pacificon brunssilta ison kulhon Nutellaa ja paahtoleipiä. Ihmettelin miten maito maistuikin niin hyvälle – se oli punaista. Iltapäivän nukuimme, ja illalla kävimme äitin luona uimassa ja saunomassa ja syömässä kokonaisen mutakakun. Isältä saimme kyydin kotiin, mikä on parasta mitä maailmassa (= vatsakipuna tuntuvissa syysilloissa) tiedän.

Sunnuntainakin sain nukuttua töiden lomassa. Jossain vaiheessa Poika häippäsi kotoa ja palasi vasta vähän ennen Big Brotheria. Hän oli käynyt maalaamassa Simpukalle sen ekan oman graffitin. Tätä on rakkaus.

Älä sitten muutu

2011-09-25T06:32:00.000-07:00

Älä ainakaan kokonaan. Se on ollut yleisin kommentti kavereiden suusta heti oliko vahinko -kysymyksen jälkeen.

Kyllä muutun. Aivan varmasti. Ja varmaan vieläpä aika mullistavin tavoin. Olen jo alkanut muuttua, enkä edes osaa kuvitella mitä tapahtuu, kun lapsi on täällä. Niin fyysisesti kuin henkisesti. Ja se on hyvä asia. Eikä se ole teiltä pois. Ja jos on, niin minä en ala kantaa siitä(kin) syyllisyyttä. Se lapsi ei selviä ilman minua. Se menee kaiken muun edelle. Se on minun tahtoni, ja luonnon.

Välillä tuntuu, että minun pitäisi tukahduttaa elämäni hienoin ja isoin asia vain siksi, etten menettäisi "vapauttani" muiden silmissä. Miksi vain odottavat äidit ovat pitkästyttäviä lässyttäjiä? Miksei yhden yön jutuista, krapuloista ja maailmanympärysmatkoista jauhavia lasketa? Ne ovat ihan yhtä kaukaisia aiheita nykyisestä kokemusmaailmastani kuin ultraääninäytöltä oman lapsen sydämenlyönnin katselu tuttavapiirilleni.

Minulle ei koskaan tulisi mieleen sanoa vaikkapa ulkomaille muuttavalle ystävälle, että älä sitten muutu, älä ainakaan kokonaan. Mene! Ja tee kaikkesi! Älä minua mieti, kyllä minä ikävöin ja vastaan ehtiessä sähköposteihin, nähdään sitten kun on sen aika taas!

Minä koen tämän näin, ja saan kokea. Minä käperryn itseeni ja valmistaudun Pojan kanssa. Soitan vauvalle Black Sabbathia ja luen ääneen Joan Didionin kirjaa. Ja olen oma itseni ensimmäistä kertaa elämässäni.

Kyllä se siitä – ajan myötä

2011-09-25T06:11:00.000-07:00

Tieto & Trendit -lehden numerossa 1/2011 julkaistiin mielenkiintoinen artikkeli onnellisuudesta ja siitä, miten lapsettomuus ja tai lapsen hankkiminen siihen vaikuttavat. Lapsen hankkiminen nuorella iällä (tai lapsen ollessa pieni ylipäätään) tekee meistä onnettomampia kuin lapsettomista. Toisaalta, ihmiset kokevat olevansa onnettomampia ylipäätään aina jonnekin viidenkympin hujakoille, jolloin lapsettomat puolestaan kokevat olevansa onnettomampia kuin parin lapsen vanhemmat. Lukekaa!

Enpä lisää tähän muuta kuin, että

1 On melko ymmärrettävää, ettei koe itseään onnelliseksi (artikkelin mukaan myös hyvin toimeen tulevaksi) jos on joko ala-/lukioikäinen vanhempi (varmaan tilastollisesti myös usein yksinhuoltaja) tai pienen lapsen vanhempi ylipäätään. Raskaimmat ajat helpottavat viisaampien mukaan mitä lähemmäs kouluikää tullaan.

2 Elämme jossain määrin hyvinkin hedonistisessa ja nuoruutta ylivenyttävässä ajassa, jossa esimerkiksi vauvaikäisen totaalinen riippuvuus vanhemmista koetaan paljon vahvemmin rasitteena kuin esim. omien vanhempieni aikaan. Ainakaan taloudellisesti he eivät olleet sen enempää selvillä vesillä kuin minäkään.

3 Olen kokenut olleeni jokseenkin onneton (tai ennemminkin yksinäinen ja ulkopuolinen) jo jonkin aikaa, hyvästä työstä ja aidosta parisuhteesta huolimatta. Ymmärrän, ettei lapsi ole ratkaisu siihen, mutta oloni on helpottunut huomattavasti sen jälkeen kun olen kokenut merkityksellisyyttä ja vielä tuntemattoman ihmisen elämään kuulumista erottamattomasti.

Äiti, lue mulle

2011-09-25T03:59:00.000-07:00

Paul Auster ja Siri Hustvedt sekä tyttärensä Sophie.

Lukemalla ymmärrän maailmaa ja omia vanhempiani. Minulle on ihan turha puhua tai näyttää videota. Se on ajattelulleni vain pintaa, se ei jää mieleen. En halua kysellä tai keskustella, koska en halua kuulla totuutta. Haluan mieluummin totuuksia laajemmin, tyylipuhtaita kuvauksia vanhemmuudesta.

Toni Morrison: Beloved 1975

Musta orjakarkuri Sethe tappaa pienen vauvansa, joka palaa kummittelemaan vuosien päästä, ensin tavaroita viskelevänä haamuna ja sitten vauvan näköisenä nuorena Beloved-nimisenä naisena. Belovedin reinkarnaatio asettuu taloksi, ja lapsensa murhasta loputonta syyllisyyttä tunteva Sethe alkaa hemmotella tätä piloille. Mikään ei riitä omituiselle vauvanaiselle ja pian hänen raivarinsa täyttävät talon. Sethe hemmottelee Belovedia ruoalla ja tämä alkaa pyöristyä kauniisti – koska onkin raskaana. On kyse maailman vaiettuimmasta jaetusta salaisuudesta: yksikään äiti ei säästy halulta vahingoittaa lastaan, ja jokainen lapsi tietää sen. Myös: Minna Canth: Anna Liisa 1895.

Siri Hustvedt: What I Loved 2003

On kaksi pariskuntaa, taiteilija-Bill ja runoilija-Lucille sekä taidehistorioitsija-Leo ja kirjallisuudentutkija-Erica. Pareilla on samanikäiset pojat, Mathew ja Mark, ja perheet elävät kadehdittavaa, sivistynyttä ja arvokkaan boheemia newyorkilaiselämää samassa brownstone-talossa. Leon ja Lucillen poika kuolee, pariskunta ajautuu erilleen ja naapurin Markista tulee Leolle henkireikä, joka kylläkin osoittautuu tunne-elämältään kieroutuneeksi ja hämäryyteen viehättyneeksi. On kyse lähes neurologisesta ydinperheenkuvauksesta. Myös: Orhan Pamuk: Viattomuuden museo 2010.

Henry James: Washington Square 1880

Tohtori Sloper elelee leskenä tyttärensä Catherinen kanssa, joka on tuottanut isälleen suuren pettymyksen osoittautuessaan ihan tavalliseksi ja yksinkertaisen näköiseksi naiseksi. Kun Catherinea kosii upea mies, isä uhkaa tehdä tämän perinnöttömäksi, koska mies ei voi mitenkään haluta muuta kuin Catherinen tulevan perinnön, hän ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi viehättävä ja älykäs vaimoksi. Alkaa kiristämisen ja harhauttamisen kausi, joka päätyy siihen, että Catherine jää vanhaksi piiaksi. On kyse kurkkua kuristavista odotuksista, jotka työntävät hukkaan kokonaisia sukupolvia. Myös: Irène Némirovsky: Le Bal 1930.

Zadie Smith: White Teeth 2000

Elämäänsä kyllästynyt Archie tapaa nuoren, jamaikalaisen Claran juhlissa, ja pian he menevät naimisiin. Syntyy tytär Irie, jonka älykkyys meinaa polkeentua huonon itsetunnon jalkoihin. Tämä on minulle henkilökohtaisesti tärkein perhe teoksessa. Joukkoon sekoittuu Iqbalien muslimiperhe ja Chalfensien juutalais-katolinen perhe, joiden kasvatusnäkemykset sortuvat sitä mukaan kuin heidän lapsensa kasvavat, tutustuvat ja sulautuvat lontoolaiseksi lähiöporukaksi. On kyse yksinkertaisesti siitä, ettei monikulttuurisesta perheestä voi selvitä ilman huumoria. Myös: Jonas Hassan Khemiri: Ajatussulttaani 2004.

Musta-Saara

2011-09-23T05:59:00.000-07:00

Ostin tänään lapselle sen ensimmäisen lelun. Se on sama nukke kuin minun oma Musta-Saarani, jonka mummi osti lähetystorilta 80-luvulla. Sille pitäisi ommella keltainen mekko.

Vasta hiljattain ymmärsin, että nimi on tullut vanhasta virrestä, joka alkaa näin:

Ei taivahassa kuolon vaaraa / ei kyyneleitä, yötäkään / näin lauloi kerran musta Saara / pien' neekerlapsi hyvillään.

Hmm.

< 3

2011-09-22T05:26:00.000-07:00

Tänään tein jotain todella vauvafoorumilaismaista: tilasin oman kotidopplerin. Siihen saa kiinni kahdet kuulokkeet ja sydänäänet mp3:siksi.

Eilen Poika yritti kuunnella Simpukkaa vessapaperirullan hylsyllä, mutta tavoitti vain ilmavaivani. Itkin syvään ja hartaasti kun muistin, etten ole vielä kuullut lapseni sykettä (ekassa neuvolassa sitä ei kuunneltu, ekassa ultrassa ei ollut ääntä) ja olin varma, että häntä ei ole edes olemassa, että olen kuvitellut kaiken.

Sitten itkin vielä vähän lisää, että Poika ei rakasta minua eikä tulevaa lastamme, koska haluaa odottaa ensi viikonloppuun saakka ja etsiä vanhempiensa luota vanhan stetoskoopin. Dopplerhan saapuu kotiin aikaisintaan maanantaina.

Jumpattomuudesta

2011-09-22T05:09:00.000-07:00

Meinasin aloittaa odottajan joogan, koska en enää kehdannut ajatella maanneeni viimeiset kolme kuukautta sohvalla. Yllättäen minua on myös ruvennut kiehtomaan kivunhallinta ja lantion alue aivan uudella tavalla.

Ensimmäinen askel, sähköposti-ilmoittautuminen, onnistui vaivatta. Laskin valmiiksi anopilta saadut liikuntasetelit. Sitten, aamulla päivää ennen kurssin alkua, tajusin, etten ollut koskaan saanut minkäänlaista kuittausta. Soittelin joogakouluun, missä minulle kerrottiin hetken kaivelun jälkeen, että viestini oli jäänyt lukemattomien pinoon. Ystävällinen setä lupasi, että olen silti tervetullut. Ilahduin.

Pari tuntia myöhemmin minulle nousi kuume. En jaksanut edes ilmoittaa sairastumisestani, niin väsynyt olin. (Makasin vaan sillä samaisella sohvalla.) Katselin juuri kalenteria ja tajusin, että seuraavan tunnin aikana istun Tallinnan-laivassa. Ei tämän näin pitänyt mennä.

Bubbling under: saattaa olla, että raahaudun lähipäivinä salille, koska siellä on vaaka, ja palan halusta tietää, kuinka monta kiloa on tähän mennessä kertynyt. Viikolla 12 niitä oli neljä, mutta sen jälkeen turvotus on kadonnut.

Daniel Palillo KIDS S/S MMXII

2011-09-21T22:53:00.000-07:00

Jos korvat käärii tiukasti vastasyntyneen pään ympärille, saa tästä oikein passelin kapalon.

Huithapeli 2

2011-09-21T22:26:00.001-07:00

Lisäys äskeiseen:

Jokaisen odottavan tytön unelmien vaaterekki löytyy sitten Lindexin Generous-osastolta. Totuus kyllä on, että ne vaatekappaleet, jotka olen sortteerannut normaalivyötäröisestä vaatekaapistani pallomahaisena pidettäväksi, ovat tuolta jo aika päiviä sitten hankittuja.

Huithapeli

2011-09-21T22:13:00.000-07:00

Valtterin kirppis, olet maailman paras, mutta tänään astuin viralliseen tyylihössötysmodeen, ja haluan rankata muutamia ihania juttuja, jotka jäävät aikanaan muistoksi. Aamulla mittailin että Chanel 2.55.:een mahtuu yksi ensivaippa. Nyt loppui huithapelius, edes vähäsen.

Vauvalle, kunhan ultraaja nyt vain vahvistaisi pakkomielteeni ja myöntäisi, että se on tyttö, aion hankkia niitä hiiritossuja Little Marc Jacobsilta. Jos minulla ei olisi jo Bimba y Lolan ihanaa hoitokassia, hankkisin ylläolevan.

Minä minä minä

2011-09-19T05:49:00.000-07:00

Viime aikoina olen

1 Itkenyt Kodin kuvalehden pääkirjoituksen vuoksi.

2 Esitellyt itseni Pojan nimellä ja unohtanut sotuni.

3 Himoinnut päärynöitä, koska ne maistuvat viinirypäleiltä, mutteivät tunnu niiltä.

4 Haistanut etikan kaikkialla.

5 Vastannut usein kysymyksiin 'Olikse vahinko?' ja 'Onko sun tissit kasvaneet?', mutta äärimmäisen harvoin kysymyksiin 'Miltä susta tuntuu?' ja 'Miten jakselet?'.

Lapsuus top 10

2011-09-19T02:30:00.000-07:00

Mitä tekee ihminen saadessaan tietää olevansa raskaana? Alkaa pohtia omaa lapsuuttaan. Tässä top 10 epämääräisessä järjestyksessä.

1 Minun äiti oli kyllä tosi nuori minut saadessaan. 22-vuotias, kouluttamaton ja työtön, vasta Suomeen palannut, kroonisesti sairas ummikkomaahanmuuttajan tuore vaimo. Olin haluttu lapsi.

2 Me asuimme mummilassa yhdessä pienessä huoneessa. Meillä oli oma kasvimaa, joten elin käytännössä luomuruoalla ja osallistuin ensimmäisestä keväästä saakkaa "hommiin", niin kuin niitä kutsuttiin.

3 Nukuin äitiyspakkauksessa ja isän mahan päällä. Koska synnyin keskosena, tarvitsin ranskanleivän tuekseni sitteriin. Ensivaatteeni olivat nukelle tarkoitettuja, koska tarpeeksi pieniä ei saanut kaupoista.

4 Taisin olla noin vuoden ikäinen kun kävimme ensimmäisen kerran toisessa kotimaassani. Siitä se sitten lähti, jatkuva reissaaminen niin hyvässä kuin pahassa. Kasvoin kolmikieliseksi, mutta en osaa edelleenkään ystävystyä kovin läheisesti ihmisten kanssa.

5 Kun pikkusiskoni syntyi, ilmoitin 4-vuotiaan pontevuudella, että hänet voi sitten heittää roskiin. Äiti vastasi, että 'sehän tulee sieltä pois', mihin minä, että 'no sitten laitetaan se pakastearkkuun'. Minua oli varoitettu kaivamasta kylmästä Ville Vallaton -jäätelöitä ilman aikuista. Kerran heijasin siskoa vaunussa niin lujaa, että koppa keikahti ja hän tippui aisaan viritettyyn verkkopussiin.

6 Kun toinen pikkusiskoni syntyi, olin 13-vuotias ja minua luultin hänen äidikseen. Kukaan ei muuten koskaan uskonut, että äitini on oikea äitini. Pienenä ihmiset vetivät minua silmäripsistä ja kyselivät, mistä minut on adoptoitu. Humalaiset haukkuivat matkamuistoksi.

7 Äiti sanoi (ja sanoo edelleen) minua mantelisilmäksi ja vitsaili, että mahdoinko tulla väärästä reiästä, kun olen niin ruskea. Synnyin sektiolla.

8 Olin tosi kova valehtelemaan lapsena. Lestadiolaisten suviseuroissa menin kertomaan tuntemattomalle ihmiselle, että 'mulla on kahdeksan sisarusta, mutta Lassi-veli ehti jo kuolla'. Äitini nauroi kun sai tietää, miksi tämä ventovieras tyyppi oli tullut esittämään hänelle suruvalittelunsa.

9 Ihailin (miksen vieläkin) romaninaisia yli kaiken, he olivat silmissäni koreita kuningattaria. Mummi sanoi minulle, että hienojen puserojen alla heilläkin on laamapaidat, joten halusin myös käyttää niitä. Mummi myös sanoi, että jos en käyttäydy, tulee Musta Enkeli ja vie minut.

10 Pakotin poikia olemaan My Little Poneja ja olin itse She-Ra, joka heillä ratsastaa. Siskon kanssa leikittiin todella epämääräistä sorto-/pakolaisleikkiä, jossa keskeinen hahmo oli mielikuvitusystävämme Isotissinen Nainen.

Ei muuta.

אמא

2011-09-18T22:35:00.001-07:00

"Sä oot muuten raskaana", Poika ilmoittaa tullessaan reissusta kotiin juhannuksen jälkeen.

"Mitä sekoilet."

"Sen näkee sun kasvoista."

"Lopeta."

Madrid, heinäkuu. Ollaan vihdoin kaikki yhdessä lomalla, minä, Poika ja pojan vanhemmat. Yksi kuitenkin puuttuu joukosta: kuukautiset. No, sattuuhan sitä, en ole ennenkään ollut kellontarkka, ja lentäessä ne on aina heittäneet.

Menee kolme päivää. Väsyttää, kiukuttaa, nännit kuin teelautaset. Tekee mieli veriruokia. Kahvi, aamiaiseni ja lounaani viimeiset viisi vuotta, jää mukiin. Vaikka onkin Starbucksia.

"Tehdään testi niin saadaan lomailla rauhassa."

"Eikä tehdä kun en oo raskaana."

"Oothan."

"Ei kukaan tule kerrasta raskaaksi, paitsi jotkut ankeet amerikkalaiset uskovaisteinit."

"No ei siihen paljon enempääkään tarvita."

"No vittu."

"Nii-i vittu."

Apteekissa osoittautuu a) että Madridissa käsikauppatavaratkin pitää pyytää happamalta myyjältä tiskin takaa ja b) ettei Pojan isä ole opettanut lapselleen espanjaa puhuessaan kovin laajaa ehkäisyyn, raskauteen ja alapäähän liittyvää sanastoa.

Sviitin kylpyhuoneessa, joka on isompi kuin olohuoneemme, pissaan tikkuun. Toinen viiva, joskin haalea, tulee heti esiin. Räkä valuu kun itken, samaan aikaan maailman suurimmasta onnesta ja syvimmästä ahdistuksesta.

Illan aikana riitelemme, sovimme, nauramme ja sekoilemme. Parin päivän päästä menemme kihloihin. Isovanhemmille ilmoitamme uudesta perheenjäsenestä Ralp Lauren -outletin ovensuussa, koska selittämättömiä itkukohtauksiani ei enää voi seivailla. Toiset mokomat saavat tekstarit. Kaikki ovat iloisia.

Emme vielä tiedä, että tämä kaikki on vasta alkua. Emmekä me vieläkään tiedä paljon mitään. Nyt viikkoja on kasassa 15.

Ensimmäinen, taukoamattoman pahoinvoinnin ja väsymyksen kolmannes on taisteltu läpi. Kymmenkunta viikkoa meni vatsataudin, krapulan ja merisairauden kourissa, jota helpottivat ainoastaan Juissi, munariisipasteijat ja Tupla-patukat (kolme asiaa, jota en ole koskaan ennen tietääkseni ostanut). Ultrasta on käyty katsomassa, että kaikki on paikoillaan (sillä on mielettömät Dumbo-korvat, iik!). Verestä analysoitu, ettei suurempia riskejä pitäisi olla. Maha ei enää näytä kesälomalihotulta, vaikka vaaka vihjaakin jotain ihan muuta.

Simpukka hiippailee varsinkin iltaisin niin, etten enää unohda kuin pieniksi hetkiksi, että olen jonkun äiti. En enää nounou, lastenhoitaja vaan ima, äiti.